Tänään on se päivä jolloin kiskotaan esiin mastodonttimatkalaukku, mietitään mukaanotettavien kesä- ja talvivaatteiden suhde (jätänkö hellevaatteet ja flip-flopit kokonaan Amerikkaan?), tungetaan laukkuun pari kiloa työpapereita (joita U.S. Mail ei huolinut lentopostiin vaan palautti työpöydälleni potentiaalisena pernaruttokirjeenä - ryhdyn siis itse kirjekyyhkyksi) ja kaikki talven aikana luetut Helsinkiin joutavat kirjat.

On mukava tulla Suomeen, mutta samalla jo vähän valmiiksi ikävä kesäisin karibialaisten olohuoneiksi muuttuvia kotikatujamme, kivoja työkavereitani, erityisesti Larrya ja Deidreä, Riversiden avaria "pariisilaisnäkymiä" ylväälle Hudsonille 158. kadun tienoilla, metrojen kolinaa, nuujookaksenttia vääntäviä rakennusmiehiä, iltapäiväukkosia ja viikonloppujen Brooklynia.

Töissä sihteerimme tapetoivat lobbymme tähtilipuilla. Kansakunta on muuten tietenkin taas korostuneessa valmiustilassa. Lähtiessäni lomalle ovimieskin huikkasi: "Have a patriotic weekend everyone." Jo valmiiksi pienessä koti-ikävässä tajusin hetken aikaa miksi amerikkalaiset aina hössöttävät niin kovasti isänmaastaan.

Onneksi tännekin pääsee vielä takaisin.