Saa on muuttunut sateiseksi ja syksyiseksi. Tulin eilen AMTRAK-junalla Bostonista New Yorkiin, ja onnistuin raahaamaan kaksi valtavaa matkalaukkua (Antin luona sailossa olleet talvivaatteet seka uusia hankintoja, mm. leivanpaahdin) metrolla kotiin. Tama johtui ainoastaan ja vain siita, etta newyorkilaiset miehet ovat avuliaita ja suostuivat raahaamaan 20+ -kiloista laukkuani metron portaita ylos. Luulin, etta omat pakaasini ovat isot, kunnes nain keski-ikaisen miehen raahaavan metroon aivan valtavan kontrabasson. Siina oli pehmea kotelo, jossa oli mm. taysipituiselle sateenvarjolle oma osastonsa, ja iso kumipyora keulassa. Kotelo mahtui juuri ja juuri jotenkin viistosti metron sisaankayntiin. Katsoin kun mies alkoi hilata viritelmaa ylos 96. kadun pysakin jyrkkia portaita, ja ajattelin, etta parjaan kylla laukkuineni. Tormaan toistuvasti tassa oikeasti isossa kaupungissa vieraiden ihmisten kohteliaisuuteen, joustavuuteen ja huomaavaisuuteen, joka on Helsingissa ihan tuntematon kokemus.

NY Times alkoi eilen tulla kotiosoitteeseeni, mika oli mukavaa, silla olin juuri junassa lukenut massiivisen sunnuntai-Boston Globen loppuun (ks. oheinen linkki lehtien keskinäisestä arvohierarkiasta). Eilisessa lehdessa oli mm. juttua harrikkamiesten kokoontumisajoista Milwaukeessa. Kun osuimme kesalla Barcelonassa 8000 euroharrikan treffeille, selvisi kertaheitolla, etta se ei ole poikasten hommaa - keski-ikaisyys on epavirallinen paasyvaatimus. Toinen iso juttu oli valtion huostaansa ottamien psyykkisesti sairaiden / kaytoshairioisten nuorten kurjat olot joissakin amerikkalaisissa koulukodeissa. Pimea keskiaika tuntuu edelleen olevan nykypaivaa Mississipissa, jossa pimeat eristyssellit, fyysinen kuritus ja muu simputus on edelleen voimissaan.

Tanaan alkoi toinen niista luentosarjoista, joihin talla lukukaudella aion osallistua. Kurssille odotettiin 20 ihmista, ja luokka oli tosi pieni (tosin komein pilvenpiirtajanakymin). Luokkaan ahtautui kuitenkin yli 30 ihmista, ja luennoitsija pudisteli paataan ihmetellen "you pay 200 bucks for this course, and get a seat on the floor - life ain't fair". Sisalto oli mielenkiintoinen ja tuli ensi kertaa alkukaaoksen aikana sellainen olo, etta tasta tulee viela hyva ja avartava lukukausi. Tahan astihan tyopaikalla olo on ollut taistelua rikkinaisen printterin ja toimimattomien Internet-yhteyksien kanssa. Nyt asiat ovat jarjestymassa, sain tilattua Time Warnerilta kaapelimodeemin asennuksen kotiin. Asia jarjestyi jo kolmannella puhelinsoitolla tahan pisteeseen - Pekka luki Guardianista, etta Manhattanille muuttaneelta brittijournalistilta kului seitseman kuukautta, koska han, kuten minakin, asui osoitteessa jota ei Time-Warnerin mielesta ollut olemassakaan. Elakoon monopolit! (Time Warner omistaa Manhattanin kaapeliverkon, joten kilpailevia toimittajia ei ole.)