Olen nyt saanut kotikonttorini pystyyn ja tulostelen artikkeleita huomiseen seminaariin. Apua, kello on seitsemän ja luettavaa satakunta sivua! Kävin katsomassa Genetics in Epidemiology -kurssia tänään, tai niin luulin. Olin jotenkin hajamielinen, lähdin myöhään, unohdin että kotimetroasemaltani ei tässä kuussa ole uptown serviceä, ja jouduin tekemään lenkin väärään suuntaan päästäkseni perille. Oli tosi kiire, enkä edes ehtinyt keskittyä bondaamaan sedän kanssa, joka ihaili Brasilia-käsilaukkuani (Guggenheim, -70%, eilen). Kun ryntäsin myöhässä luokkaan, ihmettelin että kaikki olivat kovin nuoria naisia. Luennoitsijalla oli attitudea: tyylikäs latinotäti oli synnynnäinen esiintyjä, joka käytti koko vartaloaan viestinsä perille saamiseen, ja mietin, että tämä on kyllä eka kerta kun minä olen ikinä istunut luokassa, jossa opettaja sanoo "like, hel-lo, universe?!?!" ja hetkauttaa lantiotaan alleviivatakseen pointtiaan, joka oli ekologinen harha tai jotakin sinnepäin. Vähän aikaa kuunneltuani mietin, että alkaapa kaukaa tämä geneettisen epidemiologian kuvaus, kun latinotäti sukelsi syvälle Washington Heightsin vuokraslummien naisten HIV-tilanteeseen ja Kenian synnytysoloihin laadullisin menetelmin mitattuna. Sitten tajusin, että istun Tieteellisen tutkimuksen menetelmät 1.01 -kurssilla, joka on varmaan ensimmäinen kurssi joka School of Public Healthissa velvoitetaan ottamaan. Olin katsonut luokan väärin. Ajoitin poistumiseni siihen että latinotäti kertoi vitsin, ja liukenin juuri hieman ennen punchlinea, sillä pelkäsin, että joudun muuten pilkan kohteeksi tyyliin "Neiti, siis ei sulle kelpaa tutkimusmenetelmät?!?! Kun nyt näytät olevan niin fiksu, ettet meitä tarvitse, voit varmaan ennen kuin poistut kerrata meille miten..."

Pujahdin oikeaan luokkaan, ja siellä oli kimonoasuinen Berkeley-liberaali geneetikkotäti ojentelemassa syllabuksia miesvaltaiselle luokalle. Mediaanioppilas oli valkotakkinen 35-45-vuotias mieslääkäri, stetarit ER-mäisesti niskan ympärillä ja hakulaite ojossa, joka sanoi "if I had genetics in medical school, I don't really recall what was covered there". Kurssin sisältö ja lukulista ja vaatimukset näyttivät sinänsä hyviltä, mutta vaikutti että tiedän suunnilleen sen verran genetiikasta kuin kurssitoverini tulevat tietämään loppuesseeseensä mennessä. Vaikutelma oli siis sama kuin Psychiatric epidemiology -seminaarissa, jossa eräs urhea osallistuja viittasi ja kysyi perimmäisen kysymyksen "like, what is schizophrenia, and how do you tell one has it." Ihailin tuolloin opettajan pitkämielistä vastausta kysymykseen, mutta tällä viikolla kaikki kurssilaiset saivat sähköpostiviestin, jonka perusteella Psych Epistä (joka oli huikean ylibuukattu) tiputettiin välittömästi kaikki, joilla oli tämän kaltaisia peruskysymyksiä.

Eipä tämä ole pelkkää työntekoa ollut. Antti oli viikonlopun kylässä, ja kävimme Harlem-kierroksella, jonka veti International Housen reseptiossa työskentelevä alkuasukas, Marshall, jonka motto oli "people have a lot of misconceptions about this area and its people". Ja tosiaan, Harlem oli paljolti jotain aivan muuta kuin olin kuvitellut. Kävimme myös Times Squarella multiplexleffateatterissa katsomassa Swimming Poolia, hengailimme yöpalalla lähidinerissä (joka osoittautui Seinfeld-kulttikohteeksi), kävimme Guggenheimissa (ohessa Antin lempimaalaus), ja kohtasimme maailman pitkästyneimmän tarjoilijan ja herkullisen hauraan makuiset yuca (kassava) -juuret dominicalaisravintola La Floriditassa Harlemin metrokiskojen alla. Eilen menin hengailemaan Lincoln Centerin Barnes&Nobleen - ylimmän kerroksen kahvila oli pakkautunut täyteen ihmisiä selailemaan kirjoja, ja suunnittelin siellä Italian-matkaa ensi kuulle ajatuksena Puglian-kierros ennen konferenssia. (Kannattaa maksaa karmeaa Manhattan-vuokraa, yksi sen iloja on netistä tilattujen kirjojen ilmainen kotiinkuljetus samana tai seuraavana päivänä.)

Upper West Side on lempikaupunginosani Manhattanilla, ja eilinen väriläikkä oli Antonio Banderasin Meksiko-elokuvan ensi-ilta Broadwaylla. Kuljin sen ohi matkalla kirjakaupasta bussipysäkille, ja taisin nähdä Antonion ja Salma Hayekin selät suunnattoman kiljuvan fanilauman, leimahtelevien salamavalojen ja jyhkeiden korvanappiinsa keskittyvien turvamiesten seassa. Bussimatka kotiin ei ollut yhtään vähemmän värikäs, se oli täynnä pyhäasuisia tätejä hatut ojossa matkalla Harlemin kirkkoon - lureksia säästämättä, kultakäädyistä tinkimättä. Bussi kääntyi arvaamattomasti jyrkästi kohti East Harlemia (saaren turvattomin alue), joten hyppäsin pois ja kävelin auringonlaskun hämyssä 106. kadulta Morningside Parkin reunaa kotiin, ja ihailin upeita näkymiä puistoa rajaavan jyrkänteen reunalta saaren toiselle reunalle asti. Manhattan on täynnä laaksoja ja kukkuloita, joita ei vain hahmota, jos viettää kaiken aikansa Midtownissa. Täällä yläkaupungilla keskellä saarta kulkee jyrkkä harjanne.

Illan viimeinen eksotiikkapläjäys oli pitkään lykätty tutustuminen I-housen pesulaan, jossa kymmenkunta kiloa vetävät älykortilla toimivat pesukoneet olivat pelottavan automaattisen oloisia. Pelkäsin hetken, että olen laittanut alusvaatteeni kiehumaan 90-asteiseen kloorivalkaisuun, mutta onneksi ohjelmasäätöjä sai muutettua.