Matkailu avartaa… seikkailin Peter Elkin ja velipojan kanssa viikon verran Puerto Ricossa. Palasimme kotiin lumiseen New Yorkiin aamuyöstä – lentomme juuttui yli kolmeksi tunniksi San Juaniin, kun koneelta vaihdettiin pyörät ja jarrut. Luojan kiitos ne toimivat sitten laskeuduttaessa.

Puerto Rico on kummallinen Yhdysvaltain melkein-siirtomaa ei-ihan-osavaltio. Lentokenttä on Karibian vilkkain, ja saari taitaa olla alueen rikkaimmasta päästä, mikä ei vielä ainakaan kantaväestön osalta mitään hillitöntä kroisostelua merkitse.

Köröttelimme vuokraamallamme Toyota Corallalla (myös puertoricolaisten suosikki) halki trooppisten maisemien, jotka ovat outo sekoitus lääketehtaita, palmurantoja, hienoja moottoriteitä, banaanitiheiköitä, strip malleja ja kahvi- ja sokeriruokoviljelmiä. Hetkittäin asutusalueilla tunnelma on kuin mistä hyvänsä manner-Amerikasta, ja välillä taas pettämättömän eksoottinen. Kieli on espanja, tosin englantia ymmärretään ja puhutaan laajalti.

Pääkaupunki San Juan on ylimainostettu. Trooppisen paratiisin sijaan vastassa oli vellova massa amerikkalaisia risteilyturisteja, liikennekaaos ja taantuvan turistihelvetin kirot: kalliita ja kehnoja hotelleita ja ravintoloita. Jos olette suuntaamassa tuonnepäin (ja miksi ei? Finnairin lennot Hki-San Juan-Hki näyttää saavan kampanjahintaan 495 eurolla), jättäkää pääkaupungin turistikohteet suosiolla väliin. Condadon ranta oli huonokuntoinen, täynnä rämettyneitä entisten luksushotellien luurankoja, jotka näyttivät nykyään toimivan lähinnä crack-luolina; lentokentän vierestä alkava uudempi turistikeidas Isla Verde taas on niin muovia, että tulee melkein mieleen rantakohteiden Las Vegas Myrtle Beach.

Suuntaamalla pois klassisista turistipaikoista opimme pian paikallisen kulttuurin aakkosia. Tavalliset ihmiset löytyivät busseista, ketju- ja pikaruokaravintoloista ja superostareista (kuten Plaza Las Americas, joka on Karibian alueen suurin). Saatoimme myös kerratan joulun: Reyes-juhlan (loppiainen) kunniaksi itämaan tietäjät toivat kaikille isoille ja pienille puertoricolaisille lapsille paljon lahjoja, lähinnä leluja, jotka ihmiset raahasivat isoissa muovikasseissa muidenkin nähtäväksi keskikaupungille. Ajauduimme ihmismassan mukana valtavaan koko vanhan kaupungin käsittävään lastenjuhlaan, jota vartioivat kansalliskaartilaiset ja poliisit ja sponsoroi Coca-Cola. Juhlan pointti jäi meille hämäräksi, ja valtava kaatosade keskeytti sen.

Ruoan perässä Puerto Ricoon ei kannata matkustaa: rasva, suola, sika, riisi ja pavut sekä eri tavoin uppopaistetut keittobanaanit muodostavat paikallisen ruokavalion rungon Burger Kingin, Mäkkärin, Taco Bellin ja muiden kulinarismin temppeleiden ohella. Saaren parhaat innovaatiot löytyivät juomapuolelta: ravitseva piña colada melkein korvaa aterian. Pysähtyessämme kotiinlähtöpäivänä Bacardin tehtailla upouutta addiktiopotentiaalia löytyi Bacardi Cocon ja guavamehun sekoituksesta.

Löysimme silti omat paratiisimme. Etelärannikon Ponce on viehättävä, verkkaisatunnelmainen kaupunki-idylli, joka toi oudosti mieleen Pietarsaaren. Hyviä moottoriteitä pitkin pystyy ajamaan myös poispäin asutuskeskuksista: saaren lounaisnurkan hienot väljät rannat ja sisämaan vuoret painuivat mieleen pitkäksi aikaa.