Naapurit juhlivat eilen kiinalaista uutta vuotta: apinan vuosi alkaa. Lunta on joka paikassa. Lumi jotenkin hieman hidastaa kaupungin sykettä. Ihmiset ovat normaalia haluttomampia menemään ulos: liukasta, ja suolapuuro (parhaimmillaan vaaleansiniseksi värjätty) tahraa kengät. Holtiton suolan levitys maksoi jo ainakin yhden ihmishengen: East Villagessa pahaa-aavistamaton koiriaan ulkoiluttava nuori nainen astui jalkakäytävälle olevalle metallikannelle ja sai kuolettavan sähköiskun. Viemäreihin valuva väkevä suolaliuos rapauttaa sähköeristeet ja johtaa virtaa arvaamattomiin paikkoihin.

Itselleni lukukauden alku teettää paljon töitä. Columbia on niin byrokraattinen, että viidakko rekisteröityä yhdelle ainoalle tilastotieteen kurssille kesti yli kuukauden, vaati rokotustodistuksia, ramppaamista lukemattomien ihmisten puheilla, ja tietenkin hedelmättömiä puheluita robottien kanssa. Ongelma oli taas se tuttu että minua ei keskustietokoneen mukaan ole olemassa. Tilanne ratkesi vasta kun hoipuin vapisevana hermorauniona kurssikoordinaattorini toimistoon. Jostain syystä täällä asiat alkavat yleensä liikkua vasta kun ottaa dramaattiset tunteet mukaan asiointiin. Kun on valkohehkuisen raivon partaalla, otsasuoni pullottaa ja naama punottaa, asiaa aletaan äkkiä kunnioittaa ja se taianomaisesti järjestyy. Ilmeisesti raivon ja intohimon puute viestittää byrokraatille että kysymys ei ole priorisoinnin arvoinen.

Ironisesti tilastokurssin nuori amerikanintilainen naisopettaja edustaa päinvastaista persoonallisuustyyppiä: "This homework should be pretty painless", hän kirskautti hampaittensa läpi ensimmäisellä tunnilla ladottuaan meille kolmen-neljän tunnin kotitehtävät. "Also, you should be able to make it to the exam dates. I will make no exceptions. Indeed, I never have".

Toisen ajankohtaisen asian, suomalaisen veroilmoituksen koukerot selvisivät rutiinilla. Sen sijaan silmäiltyäni eilen U.S. Tax codea ja Suomen ja USAn välistä verosopimusta selvisi, että olen Amerikan verotuskohtelussa non-resident alieniin rinnasteinen double resident, ja että minun on veroilmoituksen liitelomakkeessa 8833 kirjallisesti argumentoitava statukseni verosopimukseen nojaten. Lomakkeen loppuun joku byrokraatti oli huomaavaisesti laskenut ajan, joka ihmisiltä keskimäärin kuluu sen täyttämiseen: kirjanpitoon 3 h 7 min, lomakkeeseen ja sen taustalla olevaan lainsäädäntöön perehtymiseen 1 h 35 min, ja lomakkeen täyttämiseen ja lähettämiseen 1 h 43 min. Alkoi tuntua siltä kuten kaikista muistakin tuttavistani, eli että pitää löytää oma kirjanpitäjä luotsaamaan paperikiemuroiden läpi.

Jotta elämä ei olisi aivan ilotonta, kävimme viikonloppuna Guggenheimissa katsomassa James Rosenquistin retrospektiivin. Mainosmaalarina aloittaneen Tide-pesuainepakettiin ihastuneen poptaiteilijan teosten oli ehkä tarkoituksena olla konsumerismin kritiikkiä, mutta jotenkin tuntui että työt sittenkin lipesivät poskettoman kulutuksen ylistyksen puolelle.