Oletteko koskaan miettinyt, mitä DDR:n naisyleisurheilijoista tuli muurin murruttua? Oral-Turinabolin siivittämänä ilmeisesti ainakin yksi heistä muuttui oikeasti mieheksi sosiaalipornoa aina yhtä alttiisti suoltavan NY Timesin urheilusivujen mukaan.

Juuri nyt toivon päinvastaista: muuttuisipa lauma surkeita kääpiömiehiä vahvaksi naiseksi - olisipa Hillary Rodham Clinton mukana demokraattien esivaaleissa. Inhokkini John Kerry voitti Iowan jälkeen nyt New Hampshiressa. Äänestän toki demokraatteja, mutta tuota tyyppiä minun on aina ollut mahdottoman vaikea sietää. Naama on kuin Mt Rushmoren kyljestä, mutta minusta Vietnamin sankariansioilla pullistelevassa miljoonääribrahmiinissa, joka setäelämän sijaan yrittää lumilautailla ja pelata jääkiekkoa, on jotakin suunnattoman feikkiä (muukin kuin rusketus). Feikkiys vain lisääntyy kun Kerry paasaa mustien yksinhuoltajien ja terveysvakuutusta vailla olevien arjesta - omakohtaisista kokemuksista tuskin on kyse.

Ainoa hyvä asia Kerryssä on vähän wacky Tessa-puoliso, Heinz-ketsuppiperijän leski, joka puhuu julkisuudessa toistuvasti ohi suunsa; robottimaisten pikkuleipiä leipovien ja lastenkirjoja lukevien First Ladyjen jälkeen julkisuudessa depressiotaan ja aborttiajatuksiaan miettivä nainen vaikuttaa sentään edes elävältä.

Armas yliopistoni uhkaa sulkea ovensa huomiseksi runsaan lumentulon vuoksi. Kieltämättä pyry onkin aika sakea, vastapäisiä taloja tuskin erottaa, mutta minulta olisi edelleen peruskoulu kesken jos Suomessa sovellettaisiin samanlaisia sääsääntöjä kuin täällä: maa on tuskin kymmensenttisen lumivaipan peitossa.