Bloggaan lähinnä silloin, kun ei ole fiksumpaakaan tekemistä, tai kun pakenen oikeita kirjoituspuuhia, tai kun tuntuu että ystäville ja tutuille täytyy antaa elonmerkki.

Kuluvan viikon aikana yhtään ylimääräistä aikaa ei ole ollut. Äitimme tulivat katsastamaan Isoa Omenaa, ja seikkailimme lähiöissä ja etiöissä tiiviisti ensimmäiset kolme päivää, sillä President's Day tuotti maanantaivapaan. Yhdessäolon kohokohta oli varmaan yllättävän tasokas ja hauska Broadway-musikaali Wonderful Town. Musikaali dokumentoi varmaan jokaisen tänne koskaan muuttaneen ensi tunnelmat: meluisaa, ahdasta, likaista, vieressä räjähtelevä metrotyömaa estää yöunet - Why, oh why, oh, why, oh - did I ever leave Ohio? Mutta päämäärätietoiset muuttajat ottavat kaupungin tietysti nopeasti haltuunsa. Sen äänetkin tulevat nopeasti tutuksi, ja käy varmaan kuten minulle viime Suomen-visiitillä, hiivin yöllä kotona tuijottelemaan ikkunasta autiota Helsingin ydinkeskustaa ja ihmettelemään miten kaikki on niin hiljaista ja pimeää.

Saimme halvat viime hetken liput ensimmäiselle riville, ja oli kiintoisaa tutkailla aivan lähietäisyydeltä taitavien näyttelijöiden ja tanssijoiden olemusta. New York -musikaaleja on leegio, mutta tämä on vasta pari kuukautta sitten ensi-iltansa saanut produktio. Mainiosti miehitetty ja vielä raikas - vaikea kuvitella että näyttelijöille Oopperan kummituksen 5000. esitys tai Rentin seitsemäs näytäntövuosi on muuta kuin rutiininomainen työpäivä.

Tapahtumantäyteisen viikonlopun jälkeen aloittelin töissä kahta uutta artikkelia, ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä uudet tutkimukset ovat kovasti inspiroineet minua ja imeneet miltei kaiken mielenkiintoni. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että ajattelen tutkimuskysymyksiä viideltä aamuyöllä varpaitani heilutellen, tuijotan seinään syödessäni, nyperrän tietokantoja myöhään yöhön, ja uppoudun metodikirjaan verotoimiston jonossa. Toinen töistä on pyydetty artikkeli, jonka pitää valmistua pikapikaa mielellään ennen kuin lähden Suomeen parin viikon päästä. Siihen liittyy itselleni ihan uusia analyysimenetelmiä ja aineistoja, joten olen innoissani kuin muovailuvahalla leikkivä lapsi. Tämä tarmonpuuska ei varmaan kestä kauan, mutta jo nyt olen saanut paljon aikaan, joten ehkäpä ne ikävät rutiinihommatkin jaksaa jälkimaininkeina hoitaa kuntoon.