Täällä on selvästi kevättä ilmassa. Parhaimmillaan kymmenkunta astetta lämmintä ja aurinko paistaa kirkkaasti. Kun avasin ikkunan, sisään lensi urhea kärpänen. Vastapäisen talon edessä istuu urhea latinomies katukäytävällä kokoontaitettavassa tuolissa ottamassa aurikoa. Naisilla Lincoln Centerin liepeillä oli jalassaan verkkosukkia (mustat näyttävät taas olevan in) ja lyhyitä istuvia keväisiä takkeja. Muotilehdet pursuvat sifonkia ja pastelleja. Itsekin tekee mieli kuoriutua ulos mustasta univormusta, mutta lämpöä ei vielä ole aivan tarpeeksi.

Viikonloppu on mennyt rasittavasti rästitöiden merkeissä. Olisi rentouttavampaa jos voisi unohtaa työt kokonaan. Nyt niitä sortui lykkäilemään ja silti löysäilystä ei voinut nauttia kunnolla. Onneksi tapasimme edes naapureitamme ja paria Saksasta kotiutunutta amerikkalaista, joihin Pekka on hiljan tutustunut. Politiikka on tällä hetkellä kaikkia yhdistävä puheenaihe: jos New York City saisi päättää, George W:lla ei olisi mitään asiaa uudelle kaudelle. Itse olen vähän pettynyt Howard Deanin kompurointiin, Kerry ja Edwards eivät sytytä ja Kucinich ja Sharpton ovat liian wackoja. Pelottavaa kyllä vihreä vähemmistöehdokas Nader on tulossa taas sotkemaan pakkaa, joten pistänpä minäkin toivoni Gay Penguiniin: lounasrasia on jo postissa kanssametromatkustajien ihmeteltäväksi.

Sosiaalisen tietoisuuden kasvattamisen merkeissä kävimme eilen kävelysauvat aseena katsastamassa pari aluetta Manhattanilla, joille matkaoppaat yleensä kieltävät ehdottomasti menemästä. Morningside Parkia pidetään "hyvän" ja "pahan" rajana, ja puistolla on ollut vähän epämääräinen maine. No, kun sinne laskeuduimme sinne joenrannan myrskytuulia ja lentäviä roskia pakoon, havainnoimme herttaisia keski-ikäisiä pariskuntia, opiskelijoita ja baseballia ja jenkkifutista viritteleviä joukkueita. Puiston "väärällä" reunalla on korttelitolkulla hurmaavia ja hyvässä maalissa olevia brownstoneja. Vähän syvemmällä Keski-Harlemissa katukuva muuttuu ihonväriltään puhtaan mustaksi, rikkaruohoisia rakentamattomia tontteja on siellä täällä ja tavanomaiset lentelevät pikaruokakääreet alkavat täplittää maisemaa, mutta vaikutelma ei edelleenkään ollut urbaani apokalypsi.

Keskuspuiston pohjoisosa on ollut vähän kehnossa huudossa siitä lähtien kun naispuolinen pakkoliikunnasta ja syömishäiriöistä kärsivä hölkkääjä raiskattiin siellä miltei 15 vuotta sitten, mutta ainakin lauantai-iltapäivällä suurin huolenaihe näytti olevan juoksevatko kuivan kardiologin näköiset sedät itsensä hengiltä (tämän varalta puistossa risteili hiljakseen ambulanssi edestakaisin), jääkö joku hurjasti kiitävän maastopyörän alle, tai kompuroiko joku rullaluistimillaan potholeen. Kävelimme sitten Columbus Avenueta pohjoiseen, ja löysimme valtavan projektien meren, joka ei lainkaan näy tutuilta reiteiltämme Broadwaylta tai Central Park Westiltä. Alueella on tietenkin hurja maine, mutta päivänvalossa se näytti tavanomaiselta ankealta lähiöltä, joita Suomestakin löytyy joka kaupungista. Muovipussit kiersivät tuulen pyöriteltävinä kadulla ja North Face -toppatakkien ja teiniäitien tiheys kasvoi silmin nähden, mutta korkeat talot olivat oudon väljästi aseteltuja naapurikortteleiden tiukempaan ja matalampaan ruutukaavaan nähden, projektitalojen välissä oli jopa nurmikkoa. Seassa käveli yksittäisiä juppeja pahvimukit ja käsilaukut ojossa, joten kovin vaarallinen alue ei voinut olla, jos keskivertokuluttaja poikkeaa sen läpi ilman SUVin peltikuoria.

On outoa, miten vahvassa pelon maantiede on. Monelta valkoihoiselta nuo läpikävelemämme kaupunginosat ovat valkoinen alue kartalla, koska ne ovat "etnisiä" ja "huonoja" ja "vaarallisia". New York olikin hurja paikka 1970-luvulla. Sittemmin kaupunkiin on pumpattu paljon rahaa, kadut on siivottu väliin kovallakin kädellä, rikostilastot ovat romahtaneet monin paikoin satoja prosentteja, ja lopputuloksena on Yhdysvaltain turvallisin suurkaupunki.

Suomeen verrattuna olo täällä on kuin herran kukkarossa sillä hulluja mellastavia humalaisia tai sekakäyttäjiä, jotka ovat Helsingin Kampin arkea, ei katukuvassa juuri näy. Olen rekisteröinyt puolen vuoden aikana pitkin poikin kaupunkia kulkiessani kolme tai neljä humalaista häiriökäyttäytyjää; kaksi heistä taisi olla Greenpointissa, joka on siis pohjoiseurooppalaisten Zubrowka-vodkan juomatapojen linnake Brooklynissä). Ja vaikka työpaikkani on "hyvin vaarallisessa" kaupunginosassa, joka on nykyään ilmeisesti pit bull terrierien määrästä päätellen myös huumetukkukaupan keskus, en ole törmännyt muistaakseni yhteenkään huumeruiskuun kaduilla. Kurjassa kunnossa olevia asunnottomia on metrotunneleissa erityisesti kylmällä säällä jonkun verran, mutta kaikesta (ei vähiten märkivien haavojen määrästä) näkee, että he ovat uhkaksi lähinnä itselleen. Aseellisia ryöstöjä tapahtuu harvakseltaan meidänkin nurkillamme, mutta jos suhteuttaa ne väkilukuun ja käyttää tervettä maalaisjärkeä reittien valinnassa, olo on varsin seesteinen.