Eilen oli niin hirveä päivä, että tuskin haluan edes merkata ylös mikä kaikki meni pieleen. Lähdin liikkeelle kädessäni n. 20-kohtainen lista hoidettavista asioista. Mikään ei onnistunut. Esivaaleissa äänestäminen jäi, kun en löytänyt äänestyspaikkaa (ei niin että Kerry olisi ääntäni tarvinnut). Seuraavaksi kompuroin byrokraattien kiemuroissa tuloksetta tuntikausia ja sain tylyä palvelua kirjakaupassa. Olin myös unohtanut tahattomasti tehdä kotitehtäväni, mikä tarkoittaa sitä että arvosanani heikkenee. Täällä arvosanoilla on väliä, mikäli haluaa saada tutkinnon kasaan, sillä kotitehtävät pisteytetään. Huomasin myös että biostatistiikan midterm painottaa heikoimpia osa-alueitani, enkä ehtinyt tehdä varsinaisia töitäni minuuttiakaan. Onneksi on hyvä puoliso joka tajuaa kävelevän katastrofin sellaisen nähdessään, juottaa pari lasia viiniä ja pistää nukkumaan.

Korvauksena tänään on ollut sitten aivan päinvastainen päivä. Tapasimme rauhallinen ja mukavan veroneuvojan jota suosittelen lämpimästi muille USA:n ja Suomen verokiemuroiden välillä kamppaileville: hän sai meidät vakuuttumaan siitä että konstikas Yhdysvaltain verotuksemme on täysin hallittavissa. Enää ei tarvitse herätä lomakesokkelon aiheuttamaan mahahaavaan keskellä yötä.

Kaupungilla oli aurinkoista ja kesäisen lämmintä, kävelin kuivia katuja Midtownissa ihaillen liikemiesten viimeisen päälle mietittyjä italialaisia nahkakenkiä 5th Avenuella ja nauttien T-paitamyyjien, pretzel-kauppiaiden, stretch-limojen ja kaikenlaisten ihmiselävien värittämästä arkitodellisuudesta: muistin äkkiä mistä kaikesta niin kovasti pidän täällä asumisessa. Pankkiasiat ja byrokratiatkin sujuivat hyvässä myötätuulessa.

Puolilta päivin ajelehdin isoon hotelliin Times Squarelle leppoisaan oman tieteenalani kokoukseen, jossa tutustuin kivoihin ihmisiin Johns Hopkinsista ja Harvardista ja huomasin että osaamisellani on ihan pätevää markkina-arvoa. Kummaa, kuinka toisina päivinä verkostoituminen sujuu kuin unelma ja toisina ei kirveelläkään.

Huomasin vielä taajaan seuraamassani Maalaisen blogissa kauniita sanoja tästä blogista ja Peter Elkistä. Kiitos ja kumarrus - maailman avartuminen on kaksisuuntaista, sillä koti-ikävän hetkinä on täältä käsin kiva seurata monimuotoista suomalaista arkitodellisuutta blogien kautta. Vaihtoehtoiset uutisväylät eli nettiversiot iltapäivälehdistä, Hesarista ja STT:stä eivät nimittäin oikein tavoita niitä asioita joita kaipaan. Suomalaiset uutistoimistot kykenevät otsikoissan ja uutisaiheissaan uskomattomaan korniuteen. Otantaa tämän päivän tarjonnasta: "Haukat hurjina pääkaupunkiseudulla", "Hinaaja Herakles upposi Ahvenanmerellä", "Henkilöstöravintolassa syödään terveellisesti", "Helsinki ei pärjää elämänlaatukisassa".

Nyt pitäisi sulloa talvivaatetta matkalaukkuun ja tilata lentokenttätaksi huomiseksi: pujahdus pariksi viikoksi kotomaahan koittaa. Ehkä juuri siksi täkäläinen todellisuus vaikuttaa nyt niin ihanalta, sää on loistava, SoHossa on niin hyviä näyttelyitä ja ensi-iltaan tulee juuri tanssiteos, jonka ehdottomasti haluaisin nähdä...