[Helsinki]
Otin tilaisuudesta vaarin ja kävin Ollin ja Sannan kanssa katsomassa Goodbye Lenin! –elokuvan. Täällähän se on varmaan jo vanha juttu, mutta Amerikassa ensi-illassa vasta lähtöni tienoilla. Elokuva kertoo siitä kuinka DDR muuttuu yhdistyneeksi Saksaksi ja kuinka yksi esinetodellisuus siirtyy roskaläjiin, kun arvomaailma ja tarjonta äkillisesti muuttuvat. Ei voi olla oikeampaa miljöötä eläytyä kaihoisiin tunnelmiin kuin junanvaunumainen vakosamettinen Dianan sali, joka sekin on viimeisiä paloja mennyttä maailmaa multipleksien puristuksessa.

Leffan jälkeen kävelimme räntäsateessa ihan tyhjiä ja hiljaisia keskustan katuja Kampin montun reunalle. Podin itsekin akuuttia ostalgiaa: tutut kaupat, ravintolat, asuinrakennukset pimeinä ja elottomina, elämämme täällä paketoituna mummin lakanoiden alle, ystävien lapset kasvamassa isoiksi, oma ”koti” ihan toisaalla. Helsinki tuntui tutulta ja vieraalta, vähän itäeurooppalaiselta, kuin Varsova tai Budapest. Elokuvan kurkkupurkinmetsästyskin tuntui sävähtävän omaan nykyhetkeen, syön varastoon maksalaatikkoa ja karjalanpiirakoita, raahaan punajuuritölkkejä mantereelta toiselle ja selaan USDA:n elintarvikkeiden maahantuontimääräyksiä miettien mitä paloja omasta todellisuudestani voin viedä mukanani.