<$BlogRSDUrl$>
Talven eläimiä 

keskiviikkona, maaliskuuta 10, 2004

[Helsinki]
Heräsin aamulla tiekarhun ryminään ja ryntäsin ikkunaan ihailemaan tätäkin Suomen-ihmettä. Niissä osissa Amerikkaa, joissa olen viime aikoina oleskellut, lumi koetaan vihollisena ja ilonpilaajana. Se tapetaan suolalla tai surkean heppoisilla roska-auton eteen valjastetuilla pikku auroilla. Meno on sen verran tehotonta että isomman lumimäärän pudottua taivaalta yhteiskunta sallii koulujen ja työpaikkojen sulkemisen ja liikenteen jumiutumisen.

Upean tiekarhun lisäksi sain ihailla siis myös evankelisluterilaista työetiikkaa: tapiolalaista pikku katua hiulattiin ees-taas tuolla valtavan painavalla ajoneuvolla kunnes tie oli lumeton ja kulkukelpoinen. Tiekarhun perässä ajeli jalkakäytäviä auraava traktori ja hännänhuippuna vielä pikkuinen hiekoituskärry. Ihanan järjestäytynyt yhteiskunta! Suomi tuntuu tosi insinöörivetoiselta maalta. Monia asia tehdään täällä kiltisti ja mukisematta, hintaa katsomatta, koska se on järkevää ja hyödyllistä. Amerikassa tiet jäävät umpeen, koska niiden auraaminen maksaa (työtehon menetyksen hinta ei ilmeisesti ole mukana yhtälössä).

Tänään on aivan upea talvipäivä. Ilmassa leijuu heijastavia lumikiteitä, hetkellinen nollakeli on kiristynyt pakkaseksi, ja ihmettelin pilkkijöitä, hiihtäjiä ja kävelijöitä Seurasaarenselällä. Pikku-Huopalahden jäällä tuli hevosreki vastaan...

Varjojakin tässä paratiisissa on. Amerikasta käsin unohdin, että suomalaiset sylkevät ja kiroilevat joka paikassa, ja että pistävä virtsan haju on erottamaton osa pääkaupunkiseutuelämystä. Viinan rooli suomalaisten elämässä on käsittämättömän suuri ja vastenmielinen. Eilen alkuillasta katselin ratikkapysäkiltä käsin kännissä toikkaroivaa pariskuntaa: mies yritti lyödä naista mutta oli niin humalassa että ei millään osunut. Kun sitten itse odottelin kaikessa rauhassa bussia ihan kotikulmillani Ruoholahdenkadulla myöhään illalla, kylkeäni vasten rojahti tuttavallisen rehvakkaasti kaatokänninen lähempää tuttavuutta kaipaava suomalainen mies. Säpsähdin, suutuin silmittömästi ja karjahdin lujaa. Mies pelästyi ja pötki pakoon - ja vasta jälkikäteen tajusin, että olin onnekas kun mies oli niin viinan lamauttama, ettei tajunnut lyödä, kuristaa tai puukottaa kostoksi.

This page is powered by Blogger. Isn't yours? Listed on Blogwise