Tämä viikonloppu taitaa sujua sekalaisten arkisten asioiden hoidossa. Serkkuni Thomas on ollut käymässä, ja kävimme eilen katsastamassa potentiaalista asuntoa keskikaupungilta. Nyt pesen pyykkiä. Operaatio on kivuttomampi kuin Suomessa, sillä pesula on alakerrassa, ja voin paiskata melkein kaikki vaatteet kuivuriin. Jos kuivattaminen jäisi pyykkinarujen varaan, liassa pitäisikin elää huomattavan pitkiä jaksoja, sillä ajoittain ilmasto on niin kostea, että mikään ei kuivu, ainoastaan homehtuu.

Yritän myös raivata työpöytäni ja selvittää rästilehtipinon. Lisäksi metsästän ilmastointilaitetta kesäksi ja kiroan drugstorejen tarjontaa: käsikauppalääkkeissä on mitä ihmeellisimpiä vaikuttavien aineiden cocktaileja, puolen tusinaa antibioottia arvaamattomissa paikoissa kuten nenäsprayssa ja huulikiillossa, ja tai sitten tehonlähteinä esimerksi noitapähkinäuutetta ja haineväöljyä (kun toivoisin hydrokortisonia). Ibuprofeenikin on käsikaupassa huolekkaasti pilkottu 200mg:n kapseleihin, jotta annostelu sujuisi mahdollisimman näppärästi - nieletkö selkäsärkyyn kaksi, kolme vai neljä kapselia? Kun ei ole reseptinkirjoitusoikeuksia täällä, pitää yrittää etukäteen arvailla peruslääketarpeet ja tuoda tehoaineet Suomesta. Lääkärille lääkärissäkäynti on se viimeinen vaihtoehto - alkemia oman lääkekaapin lähtöaineistakin vetää voiton.

Jos viikonloppu on arkinen, juhlaa ajoittui vähän enemmän viikolle. Kävin Thomaksen kanssa katsomassa Movin' Out -musikaalia Broadwaylla. Musikaali on tosin aivan väärä sana, kyseessä oli oikeasti rockbaletti. Saimme halvat liput, jotka kerrankin olivat vähän huono diili: istuimme kyllä ensimmäisen rivin keskellä, mutta näyttämön reuna oli kymmenkunta senttiä otsamme yläpuolella, joten esityksen nähdäkseen piti nojautua takakenoon, ja silti Twyla Tharpin valmentamien mainioiden tanssijoiden jalat leikkautuivät näkökentästämme nilkasta alaspäin. Parin tunnin esityksen läpi-istuminen sujui kipukynnyksen kanssa kamppaillen, sillä esityksen pääkaiutin oli aivan suoraan edessämme. Se oli sääli, sillä tanssijat olivat erittäin karismaattisia - understudyt oli päästetty näyttämölle arki-iltana, ja heistä paistoi halu näyttää koko maailmalle että ainesta olisi seuraavan tanssimusikaalin pääosaan. Saimme siis ihailla kuinka joku kieppuu ilmassa puolen metrin päästä kasvoistamme. Maskin yksityiskohdat peruukin reunoja myöten erottuivat ja miestanssijoiden hiki satoi niskaamme.

Musikaalin musiikki ja juoni olivat aika kökköjä - haluatteko nähdä balettina, miten Vietnamin veteraanit käyvät ensin läpi päihdekierteen ja sitten äkkiä siirtyvät ihanaan terveeseen uuteen elämään toisiaan lämpimästi halailevinan ja tukevina hölkkäävinä aerobic-ohjaajina? Oikeastaan jäin kaipaamaan kokonaisuudesta enää tanssittua NA-kokousta.

Yhdellä päähahmoista, klassisesti koulutetulla kuubalaisella ballerinalla, oli ilmeisen paha anoreksia. Olemus oli ihan kakektinen ja kuivahtanut ylitreenatuista jaloista ylöspäin: kasvoja leimasi kireä stereotypaalinen taudille ominainen kärkevyys ja luurankomainen hymy joka syntyy siitä kun kaikki ihonalaisrasva on kadonnut. Musikaalin juonen merkityksiin syventymistä haittasivat mietteeni siitä, miksi tyttöä ei ole vielä passitettu sairaslomalle. Osittainen vastaus selvisi toisessa näytöksessä: ballerina esitti siinä mustahuntuista raivotarta, joka purkaa hurjaa negatiivista energiaa revityissä punkvaatteissa. New Yorkerin balettikriitikon mielestä kyseessä oli esityksen campein soolo, mutta noin kipeän ihmisen näkeminen kuolemaa tanssimassa oli jollain tavalla riipaisevaa ja samalla jotenkin asianmukaista: vaikka sairaudentunto puuttuu, löytyy edes jokin julkinen kanava ilmaista itsetuhoisia tunteita.

Eilen asuntolallamme oli isot juhlat. Suhtauduin tilaisuuteen ennakolta skeptisesti, luvassa oli talomme asukkien kansantanssiesitys, josta tuli tietysti väistämätön etukäteismielekuva piinallisen horjahtelevasta suorituksesta peruskoulun kevätjuhlassa. No, tässä kaupungissa sitä ei olisi tarvinnut pelätä: seurue oli aavemaisen ammattimainen ja akrobaattinen. Finninaamainen kalifornialainen naapurimmekin paljastui Naxokselle levyttäväksi jazzlupaukseksi.