Ohutta lämmintä sadetta, kirsikkapuu Claremont Avenuella kukkii. Vähän aikaisemmin satoi melkein vaakasuoraan. Metrotunnelien katosta tippui likavettä, rotat sujahtelivat kiskoilla. Harmitti kun farkunlahkeet laahasivat saastaisissa lätäköissä. Kostea ihmismassa painautui 168. kadun metrohissiin, hissinkuljettaja operoi nappejaan uneen lysähtäneenä. Edessäni villisti viittova mies selitti jotain sekavaa siitä että heidän junansa juuttui paikoilleen puoleksitoista tunniksi, kun poliisit jahtasivat pankkiryöstäjää metrotunnelissa. Kahden ja puolen tunnin luennon viimeisen puolituntisen ajatukset harhailivat, piirtelin muistivihkooni ja lakkasin seuraamasta minkälaisia veijareita ovat R hat ja Sigma hat squared sub A.

Vietimme pääsiäisen Bostonissa. Kaikki ruokafantasiat toteutuivat, itse asiassa moninkertaisina, sillä Antti kutsui intialaiset työkaverinsa syömään. Piilotimme vasta uunista otetun pääsiäislampaan ja teimme niin monta kasvisruokaa kuin osasimme - vikkelästi kadonnut goat cheese torta löytyy täältä.

Olo oli kuin huonossa scifisarjassa kun pamahdimme venäläiseen paralleeliuniversumiin etsimään tvorogia - tämä sen jälkeen kun hakusanat quark ja soft white cheese tuottivat vesiperiä. Löysimme peräti kolmea eri lajia, kaikki made in Brooklyn. Seuraavaksi sukaattichallenge: "Do you have candied lemon peel?" x 5 aina eri kaupoissa, kunnes lopulta valkoasuinen mestarileipuri ryntäsi avuliaasti keittiöstä kertomaan että vielä eilen jossakin Watertownin armenialaisista supermarketeista sai hillottuja appelsiininkuoria.

Päädyin keittelemään sukaattini itse: paksukuorisia sisilialaissitruunoita ei siihen hätään ollut, mutta kolmen tavallisen sitruunan kuorisuikaleet ensin 5 minuuttia ryöpättynä, sitten haudutettuna läpikuultavaksi sokeriliemessä (puolet vettä, puolet sokeria) ja lopuksi vähän aikaa kuivateltuina approksimoivat ihan onnistuneesti oikeaa tuotetta. Kaikki tämä sen eteen että pääsiäisaamun aamupalaksi saattoi levitellä vuorenkorkuisen pashakerroksen kulitsaviipaleille.

Peter Elkin ei pitänyt tulla Bostoniin lainkaan, mutta kohtalo päätti toisin: lauantaiaamuna Pekan kannettavasta näkyi pelottava musta ruutu kovalevyn kuoleman merkkinä - kone kainaloon ja suunta Chinatown-bussille. Kuljettaja kuulemma kyseli matkustajilta neuvoja New Yorkin ulosajoreiteistä ja eksyi Williamsburg Bridgen alemmalla kannelle, jonka yli sitten köröteltiin kävelyvauhtia, jotta bussin katto ei irtoaisi...

Antin taidoilla omalle koneelleni tehtiin elektiivinen pitkään vireillä ollut aivojensiirto ja Pekan koneelle elvytys ja ensiapu: kriittiset tiedostot pelastuivat. Bostonin sää yllätti kerrankin positiivisesti ja lammas oli aivan mainiota.

Paluumatkana katselin harmaata Uutta-Englantia Amtrak-junan ikkunasta. Pari perhettä ja muutama kalastaja harhaili hiekkadyyneillä. Säntilliset pikkukaupungit näyttivät pelottavan konformistisilta - pakko omistaa SUV, pukeutua Lands End -kuteisiin, pingottaa lasten kouluista ja haravoida pihansa. Juna oli ihan täynnä, ihmiset yhtä alakuloisia kuin maisemakin. "C'mon folks. It's EASTER!!!! Show a happy face! Smile! It's a holiday, after all," kannusteli konduktööri, mutta ei saanut vastakaikua. Ihmiset tuijottelivat jalkoihinsa, miettivät tulevan viikon töitä, ja juna lonkutteli murenevien teollisuusalueiden, roskaisten penkereiden, graffitien, jätevesipuhdistamoiden, lihatukkujen ja vuokrataloprojektien lomitse Penn Stationin onkaloihin.