Tänään tulivat iät-ajat sitten tilaamani yliopiston käyntikortit. Vastustin kiusausta teetättää Helsingissä käydessäni Multiprintissä omat yksityiset käyntikorttini siitä huolimatta että edelliset siellä tehdyt olivat mielestäni aivan ihanat, sillä ajattelin että on parempi odottaa kärsivällisesti että saan Hienon Amerikkalaisen Yliopiston Hienon Virallisen Logon persoonani jatkeeksi. Kärsivällisyys olikin tarpeen, kortteja joutui nimittäin odottelemaan yliopiston käsittämättömän byrokratian vuoksi puoli vuotta.

Työkaverini valistivat Suomesta palattuani, että oikovedokset tulivat ja menivät poissaollessani - mutta kaikki varmaan olisi OK. Aavistelin, että kaikki varmaan ei olisi OK: onnistuuko täällä muka mikään nappiin kertayrittämällä?

No, nyt sitten ystävällinen työtoverini tipautti käyntikorttiboksin pöydälleni. Korttien valmistajan giljotiinissa lienee ollut tylsä terä, sillä korteissa oli jännittävä nukkainen hapsureuna. Mutta hei, päärmäämättömät saumat ovat tänä keväänä huippumuotia, joten eipä se mitään. Nimeni oli oikein. BINGO! Käsittämätön suoritus amerikkalaisilta! Sähköpostiosoitteeni, joka toistaa hankalan nimeni, oli myös oikein. BINGO! Puhelinnumeroni olivat oikein. BINGO! Osoitteeni oli oikein! MUTTA VOI, englanninkielinen fraasi työnimikkeestäni oli kirjoitettu väärin. Oliko virhe vaikeissa latinalais-kreikkalaisperäisissä sanoissa, joita kukaan amerikkalainen ei selätä ilman spellcheckiä? EI! Käyntikorttini kolmanneksi ainoa selkoenglanninkielinen sana, Training, oli saanut muodon "Traing". Mielenkiintoinen vietnamilainen vivahde - kuulostin heti eksoottisemmalta ja pikantimmalta kuin oikeasti olenkaan. Lisäksi kortit oli vielä leikattu pari milliä vinoon, joten henkilötietoni komeilivat kunnianhimoisen nousujohteisessa kulmassa. Mahtavaa, että persoonattomat käyntikortit viestivät nonverbaalisellakin tasolla kunnianhimoa, progressiota, nousujohteisuutta - täältä tullaan tenure track, tie tähtiin on auki, ainakin jos näiltä korteilta kysytään!

Nuoret Suomen miehet ja naiset: kaikki ei ole paremmin Atlantin takana. Kaipaan ajoittain aivan älyttömästi parjattua luterilaista työetiikkaa ja itsenäisiä, ajattelevia, peruslukutaitoisia asiakaspalveluihmisiä, Suomen parasta luonnonvaraa. Kaipaan myös Multiprintin käyntikortteja. Ja Luottokunnan asiakaspalveluihmiset, joille satunnaisesti täältä käsin soitan, saavat minut kyynelten partaille, ei siksi että korttini olisi punaisella, vaan siksi että kiireiset ja mutkikkaatkin asiat sujuvat parissa minuutissa, ystävällisesti, asiantuntevasti, napakasti, ilman että puhelu eksyy robottiviidakoihin tai intialaiseen callcenteriin, ilman että verenpaine nousee sata elohopeamillimetriä jotain päivänselvyyttä kymmenennettä kertaa tankatessa.

Aionko valittaa käyntikorteistani ja vaatia maksutonta oikaisua? No, ei realiteetintajuni sentään ihan niin pahasti vippaa. Tätä vauhtia kortit varmaan valmistuisivat parahultaisesti siiheksi kun tittelini ja sijaintini muuttuvat. Ja sitten niitä painotuoreita kortteja voisi tuoreeltaan alkaa käyttää muistilappuina ja kauppalistojen pohjana, aivan kuin elegantteja entisiäni...