Lääh - nihkeää ja kuumaa ilmaa jatkunut pari päivää. Eilen oli niin kova ukkosmyrsky että salamat tuntuivat jopa ikkunattomassa työhuoneessani. Kotona ilmastointilaite ei ole vielä asennettuna paikoilleen, joten uni muuttui äkkiä mukavasta levollisesta päivän päätöksestä isoksi dilemmaksi lismaisissa lakanoissa sätkiessä. Hämmästyin, että ylipäänsä nukuin viime yönä - väsymys ehkä auttaa.

Unelmoin suomalaisesta juhannussäästä (= kaksi villapaitaa, harmaa taivas ja tihuuttaa vettä).

Parin viikon sisällä pitäisi työstää 3-4 artikkelia. Tuntuu, että tunnit ovat kortilla. Olen niin overwhelmed että hairahdun bloggaamaan silkasta ylirasituksesta kesken työpäivän. Huomenna pitää herätä kukonlaulun aikaan ja jotenkin roudoutua oudoilla metrolinjoilla ja busseilla keski-Bronxiin: minua on pyydetty puhumaan aamuyhdeksältä Albert Einstein Collegen diabetesseminaarissa. Olen siellä todella oudossa joukossa, homogeenisestä kalpeanaamaisesta suomalaisväestöstä kertomani havainnot eivät välttämättä ole yleisöni odotushorisontista: esitystä pyytänyt henkilö rypisteli otsaansa: "Our catchment area is predominantly Hispanic - do you know anything about the body image of gay HIV positive Hispanic men?"

Kaikesta huolimatta kiva sinänsä saada treenausta - täkäläisessä koulutusohjelmassani jopa panostetaan hyvien esitysten valmisteluihin. Virittäytyäkseni tunnelmaan kävin kuuntelemassa pääkampuksella pari luentoa Neuroscience-seminaarissa. Columbia juhlii 250-vuotista taivaltaan haravoimalla kasaan pari nobelistia, Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin osastonjohtajaa ja parintuhannen ihmisen yleisön tieteenteon ravintoketjujen kaikilta tasoilta.

Pääsääntö esityksissä tuntui olevan, että mitä isompi ja mullistavampi tieteellinen löytö, sitä yksinkertaisemmat diat. (Ehkä parhaat esitykset toimisivat kokonaan ilman dioja - Power Point is the devil. Mistä muistutus tänään kotilaitoksellani, jossa Sasser-virus aktivoitui kesken seminaariesityksen ja jumiutti esitysgrafiikat välkähteleviksi blue screeneiksi.) Tosin jossain vaiheessa ilmeisesti maine ja kunnia auttaa nobelistia palkkaamaan oman flash-animoitsijan jatkuvaa puherituaalirumbaa helpottamaan. Huomasin myös luennoitsijoiden bioja selatessani, että vastoin arkikokemustani lääkärinkin peruskoulutuksella voi ponnistaa hienolle tiedeuralle. Kliinisestä urasta tässä joukossa ei juuri pidetty melua, tosin eräs ylpeä Columbian kasvatti esiteltiin "Dr. X graduated from Columbia College of Physicians and Surgeons on the provision that he would never practice his skills on living humans." X totesi työskennelleensä ensimmäisen valmistumisensa jälkeisen vuoden patologina - ja sieltä lähtiessä provisio oli "We'll let you go - on the provision that you will never practice your skills on dead humans". Nykyään X ansaitsee leipänsä merietanoiden parissa.