Täällä lämpötilat singahtelevat äärimmäisyydestä toiseen, sillä välillä tuulee Karibialta, välillä Labradorilta. Koska mielettömät helteet eivät iskeneet viikonloppuun vaan on ollut pikemminkin hieman viileää, olemme viettäneet sisäpainotteista viikonloppua ilman suurempia omantunnontuskia.

Eilen oli kiva lauantai: köröttelimme ensin bussilla Upper East Sidelle katsomaan El Museo del Barrioon näyttelyä MOMAn latinalaisamerikkalaisen taiteen kokoelmista. Näyttely oli mainio, juuri sopivan kokoinen, ja audioguiden avulla saimme normaalia enemmän irti jopa autistisen näköisistä 60-luvun op art -teoksista ja betonilla täytetystä kirjoituspöydästä.

Kotona ryhdistäydyimme monen, monen päivän ravintola/valmisruokaputken jälkeen väsäämään jokakeväistä suosikkia, parsapizzaa. Pekka kävi kiltisti Fairwayssa ja toi tosi herkullista vihreää parsaa, tuoremozzarellaa (ilmeisesti vastikään jossain Jerseyssä tai Brooklynissa kokoonkeiteltyä) ja kulman viinakaupasta Sauvignon Blancia. Uuni savutti niin että palohälytin alkoi huutaa, mutta kotiruoka maistui taivaalliselta.

Innostuimme suunnittelemaan parin viikon päähän matkaa San Franciscoon. Kalifornia on täältä miltei yhtä kaukana kuin Suomi, joten emme taida tulla poikenneiksi sinne muuten vain. Toukokuu on niin kammottavan työntäyteinen ja kiireinen, että kaipaisin pitkää viikonloppua henkireiäksi, vaikka se taitaakin sisältää yli 12 tuntia lentokoneessa istumista. Matka tuntui loksahtavan melko kivasti kohdalleen, boutique-majoitukseen erikoistuneella Kimpton Groupilla jolla on kivoja hotelleja DC:ssa (kuten suosikkini Rouge ja Helix) on valtava edustus San Franciscossa.

Perjantaina tuli täällä ensi-iltaan Sundancessa menestynyt dokumentti Super Size Me. Sen on tehnyt NYU:ssa opiskeleva Morgan Spurlock, joka kehitti itselleen rytmihäiriöitä ja rasvamaksan ahtamalla kuukauden ajan itseensä päivittäin kolme herkullista ja tasapainoista McAteriaa. Idea oli sen verran hassu että kipitimme Lincoln Centerin Loew'siin katsomaan elokuvan heti tuoreeltaan. Vaikka tematiikka toi vähän mieleen työasiat ja erityisesti väitöskirjan yhteenveto-osan, jonka pitäisi olla ihan kohta painatuslupa-anomuskunnosssa, ja vaikka leffa sekä näytti että kuulosti kotitekoiselta, suosittelen sitä, koska se on sekä hauska että varsin asiallinen. Ainoa vähän outo kohta oli viittailut siihen, että pikaruoka aiheuttaisi riippuvuutta. Olen totaalisen allerginen kaikille riippuvuussalaliittoteorioille. Meissä leffa aiheutti tarpeen kävellä kotiin koko reilun 50 korttelin matka, ja syödä iltapalaksi pelkkää lähdevettä ja mansikoita.

Sen verran elokuvalla on jo ollut kerrannaisvaikutuksia, että McDonald's Corporation ilmoitti että supersize-menut (onko niitä Euroopassa ikinä edes ollut?) häviävät asteittain, ja tilalle tulee aikuisten Happy Meal, jossa on mukana askelmittari, kuntoiluohjeita, vettä ja salaattia. Tosin ko. firman tuntien salaatissa on varmaan enemmän energiaa kuin pienemmissä purilaisissa. Täällä ei juuri tule syötyä pikaruokaa, mutta viime sunnuntaina kävin lentokentällä katsastamassa, ovatko askelmittarit jo saapuneet. Eivätpä tietenkään - jouduin turvautumaan BigMaciin, enkä voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen miten kaikissa kääreissä ja paperipusseissa poseerasi toinen toistaan lihaksikkaampia atleetteja vihjailemassa millä ruokavaliolla räjähtävä lihasvoima kehittyy.