On kivaa, kun työkaverit kehuvat vaatteita, meikkiä, käsilaukkua, kenkiä. Kukapa ei positiivisista kommenteista nauttisi? Floridan-matkallani kiinnitin asusteisiin yhtä paljon huomiota kuin esitykseeni, ja sain sekä SJP-pisteitä että rakot stilettisandaaleistani.

Amerikan-työkaveritkin alkavat tajuta että filing cabinetistani löytyy puolet tusinat vaihtokengät niitä päiviä varten jolloin en jaksa hiippailla hupparissa ja kumipohjissa. Jopa likinäköinen sosiologiesimiehemme kommentoi viime viikon seminaarissa "You guys, do you have some kind of a fashion contest going on? You seem to coordinate your outfits every week..."

Siksipä olinkin vähän hämmästynyt, kun työtoveri toisensa jälkeen kommentoi tänään: "Are you OK?" ja "You look tired." Vakuuttelin olevani kunnossa, ja tunsin oloni hämmästyneeksi, sillä mielestäni tänään on ihan tavallinen päivä. Toki kävin vessassa kurkkaamassa että naamalla ei ole tonnikalasalaattia, kuolavanoja, verta tai jotain muuta asiaankuulumatonta. Ei havaintoja. Kommentit jatkuivat: "Having a bad day?" "You're kinda pale." "Take it easy, get a rest." "Are you OK?"

Ehkä en sitten vain itse huomaa purppuranvärisiä silmäpusseja, tuhkanväristä naamaa ja lysähtänyttä olemusta. Lienen tömähtänyt arkeen naama edellä ja huikeaa univajettani paikkaamatta. Lisäksi olen viimeiset kaksi päivää pakertanut lukukauteni kulminoivaa take home examia. Luennoitsijallamme on kuningasidea upottaa meidät untuvikot tosielämän sotkuisiin analyyseihin projektinomaisella loppukokeella. Odotin mukavaa ja kivaa pikku askaretta. Ajattelin, että minulla ei ole hätää, kun olen jo oikeastikin tehnyt tuollaisia analyysejä suunnilleen yhden väitöskirjan verran. Sitten latasin kurssini nettisivulta tehtävänannon, 16-sivuisen sekavan pdf-tiedoston. Ajattelin selvittäväni kokeen päivässä, mutta pelkästään kysymyksenasettelun ymmärtämiseen meni pari tuntia. Näillä näkyminen aikaa pitää "pikku projektiin" investoida vielä kolmaskin päivä.

Tosin kovin freesejä eivät ole muutkaan lähi-ihmiseni. Deidre painui työlästyneenä ja puhkinaisena after work -drinkille onnistuttuaan tänään saamaan huikean palkanalennuksen sivuduunistaan, kaksi Sasser-tartuntaa, kännykkänsä katoamaan jäljettömiin ja oman take home examinsa tuskin alulle. Ja Fede, joka rustaili kauhealla kiireellä yhteisartikkelimme käsikirjoituskorjauksia eilisellä lennollaan Lontooseen, sai kolmipäiväisen urakkansa päätökseen, huokaisi helpotuksesta ja tuhosi peruuttamattomasti ja lopullisesti ainoan kappaleen tiedostoaan.

Nyt on siis legitiimi syy lösähtää sohvalle ja silmäillä toisella silmällä Frendien päätösjaksosta yhden sukupolven lopullista saapumista keski-iän satamaan, toisella The Devil Wears Pradaa (lentokenttäpokkari: Voguen Anna Wintourin entinen assistentti narisee siitä miten rankkaa on toimia PA:na ja päätoimittajan juoksutyttönä kipittämässä latteja Starbucksista. Valitettavasti kirja on aika surkeasti kirjoitettu - viihdeopus joka vikisee victim-äänellä ja viljelee überlatteuksia on kohtuullisen työlästä luettavaa).