Omituinen huonon tsägän dominorivi tuntuu vallitsevan. Hyvin siinä mielessä että töissä tuntuu syntyvän tulosta (bloggaamistauko auttaa?) ja olen mielestäni ollut kiireinen mutta tehokas. Huonosti siinä mielessä että olen niin uppoutunut kulloisenkin viikon käsillä oleviin haasteisiin että muut deadlinet hujahtavat ohi. Olen missannut ainakin yhden apurahan viimeisen anomuspäivän ja erään kokouksen abstraktideadlinen. En päässyt tärkeälle kesäkurssille: koska jarrutin Suomen-lentojeni muuttamista kurssin loppukoepäivämäärää ennakoiden, jouduin vaihtamaan varausluokkaa ja maksamaan paluulipustani 160 dollaria ekstraa kun lopulta tuli tieto, että en mahdu kurssille. Vaivaisen vähän käyttämäni mutta kallis metron kuukausikorttikin umpeutui eilen, juuri ennen viikonloppuihin osuvaa käyttöpiikkiäni.

Osallistumiseni ensi syksyn johtajuuskoulutusohjelmaan meni mönkään koska ensimmäinen seminaariviikonloppu olisi ollut päällekkäin Amsterdamin-matkani kanssa, vaikka olin etukäteen tarkistanut että matkapäivieni ei pitäisi osua kurssipäiville. Ironisesti vielä Amsterdamin-matkakin kyseenalaistui, sillä sikäläinen yhteistyökumppanini kutsui minut kyllä auliisti esitelmöimään, mutta unohti vahvistaa kutsun ja lähettää asiaan liittyvät materiaalit, ja ihmettelee nyt miksi en ole tulossa - en voinut ilmoittautua kun en saanut ajoissa virallista kutsua. Toivon että asia järjestyy jotenkin, mutta en jaksa olla erityisen optimistinen.

Töissä olen tuhrannut aikaa tasokokeisiin. Kukaan ei usko, että suomalaisesta yliopistosta voisi tulla mitään hyvää: opintosuoritusotteeni ei kelpaa, vaan saan osoittaa taitoni 3-5 tunnin kestoisessa kokeissa. Ajanhukka ei naurata, sillä nyt olisi pirun kiire tehdä oikeita töitä eli viimeistellä kaksi artikkelia julkaisukuntoon ennen heinäkuun alkua. Tähänastiset kokeet ovat menneet hyvin - ensimmäisen niistä jälkeen se ihminen joka eväsi minulta kesäkurssini tuli pyytämään anteeksi ja valittelemaan että ei sittenkin päästänyt minua sittenkin kurssille koska selkeästi olisin kuulunut sinne. Jälkimmäinen tasokoe sovittiin huolella etukäteen - kyseessä piti olla 25-45 minuuttia kestävä parinkymmenen monivalinnan läpihuutojuttu. Kun tulin paikalle, kävi ilmi että pyytämäni tasokoe olikin viiden tunnin kestoinen, mutta asiaa junaileva ihminen oli sotkenut kaksi koetta keskenään, eikä hänellä ollut antaa minulle koemateriaalia eikä uutta koeaikaa. Argh. No, lopulta tuokin saatiin junailtua ja kulutin viisi tuntia pari päivää myöhemmin väkertämällä midtermiä (2h) ja finalia (3h) peräperää. Kokeissa oli pari täysin identtistä ja päällekkäistä kysymystä, joten ilmeisesti samalla mitattiin test -retest -reliabiliteettia.

Muissakin työkuvioissa aavistelen takapakkia, mutta en enää jaksa jatkaa listaa. Kolmen esseen ja eurojetlagin skenaario parin viikon päässä ei liioin lohduta.

Ikävä vaikutelma on että kiireeltäni sotken itse asioitani - jäävät viime tippaan, myöhästyn, muistilistakaan ei auta muistamaan. Toisaalta isoimmat sotkut syntyvät asioista, jotka eivät ole omassa varassani vaan kiinni muista ihmisistä. Täällähän defaultisti mikään ei suju kertayrittämällä. Itse pystyisin ehkä jotenkin ryhdistäytymäänkin, mutta kun on muitten kontribuutiosta riippuvainen, oma skarppaaminen ei riitä. Sotkut masentavat silti.

No, paljon hyviäkin asioita mahtuu sekaan. Suomesta vaikka kuinka monelta ystävältä kuuluu erilaisia kivoja asioita. Kalifornian-matkat olivat ihania, ehkä niiden vuoksi kannattikin vähän sekaantua askelluksessa. Joka blogissa pyörivän "mikä amerikkalainen kaupunki olet" -testin mukaan en ikävä kyllä ole NYC - sori, delisämpylät tunkevat korvista ulos - vaan SF, vaikka mitä yritän. Täällä on myös aivan upea ilma, kesäisen lämmintä ja lopultakin kosteus pudonnut liki 90 %:sta alle 60 %:iin. Työpaikan ilmastointikin fiksattiin - Deidre pimahti yhtenä päivänä kun me molemmat aloimme aistia löyhkäävämme hieltä höyryntäyteistä suihkukaappia muistuttavassa huoneessamme, ja outoa kyllä asia tuli vuorokauden sisällä kuntoon yhdellä puhelinsoitolla.

Viime viikonloppuna kävelimme auringonlaskun aikaan mahtavan Jerseyn ja Manhattanin yhdistävän George Washington Bridgen yli, väistelimme SUVeja kävelemällä osavaltiossa jota ei ole suunniteltu jalankulkijoille, kurkimme omaa rantaamme Hudsonin väärältä puolelta, ja söimme persialaista ruokaa suunnilleen ainoana ei-iranilaisena Edgewater, NJ:ssä.

Eilen puolestaan meillä oli ihana iltapäivä Brooklynissä. Löysin edullisen ja viimeistä huutoa olevan kesämekon Brooklyn Industriesista, ja sain siitä heti tänään kehuja kun odottelin bussia se päälläni Madison Avenuella palatessani Jewish Museumin Modigliani-näyttelystä. Pekka puolestaan kävi Gorilla-kahvilassa ostamassa etiopialaista reilun kaupan kahvia, josta tuoksuu nyt koko asunto. Brooklyn yleensä ja Park Slope erikseen on ehdottomasti henkinen kotimme täällä, ja eilen alkoi taas tuttu kuume - Manhattanilta on päästävä pois (vaikka vartin työmatkani venyisikin tuntiin ja ylikin). Saapa nähdä eteneekö asia muuten kuin ajatuksen asteelle.

Lääkkeenä Brooklyn-ikävään tarkkailimme lauantai-illan Karibia-meininkiä Flatbushissa: reggaeta kellareista, fantastisia rastoja, jamaikalaisia leipomoita, outoja juureksia ja vihanneksia, söpö historic district. Puerto Rico, Dominikaaninen tasavalta ja Jamaikahan ovat superarkisia oman asuinalueemme, työpaikkani ja työkaverini kautta - mutta Flatbushista löytyy Antiguaa, Trinidadia, Guyanaa ja muita vähän jännempiä kansanosia. Täydellisen illan päätteeksi kolistelimme G:llä Queensin puolelle Astorian kreikkalaiskortteleihin syömään mielettömän hyvää souvlakia. (Joka oli täkäläiseen hintatasoon nähden puoli-ilmaista.) Nyt taidan valua Lincoln Centerin Barnes&Nobleen selaamaan kirjoja ja hakea vähän sushia iltapalaksi.