Liikenne ulos New Yorkista oli eilen aika puuroista, vaikka lähdin alkuiltapäivästä ja osuin aiempaan bussiin kuin olin aikonut. Matkaani sulostutti laiha kiinalainen mies, joka ei juurikaan puhunut englantia, mutta tarjosi minulle ystävällisesti McDonalds-tauon aikana muovipussistaan litsiluumuja, kun tuijotin uteliaasti niiden kuorimisprosessia. En ole varma oliko litseillä osuutta asiaan, mutta loppumatkan (2.5 tuntia) mies torkkui ja piereskeli tauotta äänettömän tappavasti - Chinatownin portilla Bostonin päässä piti vähän aikaa tasoittaa tilannetta kiskomalla keuhkoihin raitista pakokaasuista ilmaa. Olin ajatellut käydä ostamassa oman kimpun litsiluumuja, mutta kadut hämärtyivät uhkaavaan tahtiin. Vaikka ajo iltaruskossa Connecticutin ja Massachusettsin läpi oli kesänvihreydessään oudon skandinaavinen tienvarsimaisemiltaan, shokkina kello yhdeksän illalla oli säkkipimeää - kaksi päivää kesäpäivänseisauksen jälkeen! Tarkistin - täällä aurinko laskee tänään 20.25, New Yorkissa 20.31, Clevelandissa 21.05, Ann Arborissa 21.15. Näin siis itä-länsisuunta vaikuttaa saman aikavyöhykkeen sisällä. Tarvitsen valohoitoa - tulen Suomeen ensi viikonloppuna.

Tänään kävin tapaamassa potentiaalista yhteistyökumppaniani Harvardin Longwood Avenuen lääketieteellisellä kampuksella. Aamuruuhkainen metro- anteeksi T-matka D-linjaa pitkin oli kokemus sarjasta sillinä sardiinipurkissa. Enpä ole pitkään aikaan osunut noin täyteen junaan... Tungoksesta huolimatta väki oli pikkutarkan kohteliasta.

Täällä tosiaan asuu aivan eri ihmislaatu kuin New Yorkissa. Kelttiläisperäiset naiset pukeutuvat prepysti nilkkasukkiin, lenkkareihin ja shortseihin. Kaikkien iho on pisamainen ja kullanvärinen, tai joskus hummerinpunainen liiasta auringosta. Hiuksissa monilla on annos inkivääriä - monet näyttävät Conan O'Brieniltä, enemmän tai vähemmän söpöinä versioina. Monietniset työkaverini New Yorkissa nyrpistävät nenäänsä Bostonin diversiteetin puutteelle: kenties ennakkoluulot ovat molemminpuolisia. Tylsänä valkoihoisena minulle sekaansolahtaminen on helpompaa, mutta ihoni on kelmeänkalpea, ei kultainen, enkä kykene kuvittelemaan esiintyväni julkisesti lyhyissä vaaleansinisissä froteeshortseissa, olivatpa ne kuinka trendikkäät hyvänsä.

Koska kaikki asiat ovat viimeiset pari viikkoa menneet säännönmukaisesti pieleen ja olin varautunut pahimpaan, yllätyin kovasti kivasta ihmisestä ja hyvin sujuneesta tapaamisesta. Rikkinäiset hissit, pimeät kubikkelit ja ahtaat tilat eivät hämmästyttäneet - tässä(kään) Harvard ei kykene hakkaamaan Columbiaa. Palkitsin itseni kevyellä kenkäshoppauksella tapaamisen päätteeksi.