Jotkut oudot sähkömagnettiset ilmiöt alkavat kesän tullen vaikuttaa siten että minussa käynnistyy muuttolinnun vaisto palata kotiin. Palelemaan. Läiskimään hyttysiä. Saunomaan. Nauttimaan niistä muutamasta viikosta jolloin keskiverto suomalainen kokee elävänsä täysin rinnoin.

Marssin siis paikalliseen opiskelijamatkatoimistoon ja pyysin aikaistamaan paluulippuani elokuusta heinäkuun alkuun. Selitin haluavani Helsinkiin. Toimiston kolme tyttöä katsahtivat epäuskoisina toisiinsa ja alkoivat nauraa: ei voi olla totta - joku haluaa Helsinkiin??? Taisin näyttää vähän hämmentyneeltä ja loukkaantuneelta - ja he kiiruhtivat selittämään että tämän kesän halvimmat Euroopan-lennot New Yorkista tarjoaa Finnair. Lennot Helsinkiin ovat siksi tupaten täynnä, vaikkakaan he eivät olleet vielä törmänneet kehenkään jolle Helsinki olisi final destination. He valittivat minulle, että eivät tiedä mitään Suomesta - paitsi että siellä on kesäisin sietämättömän valoisaa - ja pyysivät minulta vinkkejä asiakkailleen, joista monet joutuvat notkumaan siellä päivän-pari himoitsemiaan Pariisin- tai Rooman-lentoja odottelemassa. Yritin tietysti kehua Helsingin monipuolisuutta kesäkaupunkina, mutta jos lähiviikkoina törmäätte Manskulla joukkoon amerikkalaisia jotka eivät tiedä missä ovat ja miksi, tässä on osaselitys. Olkaa niille kilttejä, heistä Eurooppaan asti eksyneet häpeävät nykyään oman maansa ulkopolitiikkaa, arastelevat vihamielisiä alkuasukkaita ja yrittävät feikata olevansa Kanadasta.

Toivon että Finnairin äkillinen suursuosio ei tee siitä otollista maalitaulua. Yleensähän AY 005:llä olo on kuin herran kukkarossa - kun maailma ei pahemmin muista olemassaoloamme, ei kai kukaan meitä jaksa sitten kovin intohimoisesti vihatakaan? Koska joukko saudimilitantteja osoitti taas kiinnostusta tiputtaa alas uusia koneita, luovuus Euroopan-lentojen reitityksessä on valttia: thank you for choosing Pakistan International Airways (JFK-Manchester).

Kun seuraavana aamuna menin töihin, ajattelin että pysyvä kotini lienee tunnettuudessa Ljubljanaan rinnastuvassa eurooppalaisessa metropolissa. Siksi olin yllättynyt, kun israelilainen opettajamme kipitti käytävällä luentotauolla intoa puhkuen perääni selittämään minulle että NY Timesin mukaan Suomessa on maailman paras koulutusjärjestelmä. Kun mies sanoi sanan Finland, käytävää lampsinut vaaleatukkainen nainen pysähtyi niille sijoilleen ja kysyi: "Oletko suomalainen?" Kertoi itse olevansa "syntynyt Tampereessa", vaikkakin sitten täysin amerikkalaistunut.

Hetkeä myöhemmin kävelin työhuoneelleni toisen pakistanilaisen oloisen uuden kurssikaverini kanssa. Vertailimme pääaineitamme, ja kuten aina jouduin selittämään että meillä Suomessa systeemi jonkin verran poikkeaa amerikkalaisesta. Kuultuaan sanan Suomi mies jähmettyi suolapatsaaksi: "Tunnetko sinä Suomea?" Kävi ilmi että hän oli joitakin vuosia sitten opiskellut Helsingin Kauppakorkeakoulussa ja asunut Dommalla.

Tänään puolestaan töihin lampsiessani 168. kadulla vastaan saapasteli kitaraa raahaava Kalevala-paitainen mies - ja Pekka oli kuullut aitoitähelsinkiläistä käärmeässää jossain kadunkulmassa. Viime viikolla kävimme myös nauttimassa suomalaisesta "ollaan yhdessä hiljaa" viranomaisviileydestä YK-konsulaatissa ennakkoäänestykseen liittyen. Kunnon suomalainenhan ei nimittäin kapsahda maanmiehensä kaulaan maailman metropoleissa vaikka kärvistelisi äidinkielenpuutoksessa ja kulttuurideprivaatiossa, vaan katsoo vähän ohi, noteeraa toisen vihreänkalpean ihonvärin, nenänmuodon, hailusilmät ja harvat hiukset, ja keskittyy sitten olemaan suomalaisesti kohtelias eli antamaan toiselle tilaa siirtymällä sanaa sanomatta eteenpäin.